Tämä matka on nyt tullut yhdellä tapaa loppupisteeseensä. Moni haave toteutui ja moni unelmakin oli lähellä toteutumistaan, mutta se miten tämä päättyi oli yllätys  - ehkä myös pieni järkytys, josta toipuminen ottaa hetken.

Toivon, että kaikkien uteliaiden lisäksi ;) tämän lukevat myös monet agilitymaailmassa turvallisuusaisioihin vaikuttavat sekä monet eläinlääketieteen parissa työskentelevät, sillä toivoisin tämän kirjoituksen herättävän ajatuksia, mutta ennen kaikkea myös toimintaa kaikkien agilitykoiriemme hyväksi. Agility on niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin suuri koiraurheilumuoto, mutta maassamme tapahtuva eläinlääketieteellinen tutkimus tai lajin turvallisuusnäkökulmat laahaavat sen osalta pahasti perässä. Ei ole kunnollista faktaa siitä miten rasittavasta lajista on kyse, tai millainen olisi optimaalinen harjoittelualusta, saatika siitä millaisille vammoille laji altistaa ja miten niitä tulisi välttää ja ehkäistä. Monia koiria treenataan aivan liikaa ja aivan väärin, jo hyvin nuoresta.

Omalla kohdallani tiedän tehneeni matkan varrella kaiken parhaan ymmärrykseni ja saatavilla olevan tiedon mukaisesti - mutta nyt tiedän myös sen, että tällä hetkellä teen monet asiat toisin. En ole katkera tai vihainen, mutta ehkäpä surullinen siitä, että harrastamisen hinta on nyt tämä; rikkinäinen koira, jonka arkielämä kotikoiranakin saattaa olla vaarassa. Koirat ovat minulle  - nyt ja aina  - ensisijaisesti perheenjäseniä, eivätkä kisa-tai harrastuskoneita, joiden kroppa kulutetaan loppuun ja sen jälkeen ne laitateen "kuoppaan". Se miksi tähän tilanteeseen tultiin on kysymys, johon ei ehkä ole kunnon vastausta, vaikka kyseessä on valehtelematta yksi parhaiten huolletusta koirasta, yksi kovimmassa kunnossa olevasta koirasta ja yksi hyvin harkitusti treenatusta koirasta. Tein monta ratkaisua koiran hyvinvointi edessä jättämättä sadekelin kilpailuita väliin tai olemalla treenamatta pakkasella. Tiedän kuitenkin myös sen, että nyt olen monen asian osalta paljon viisaampi, mitä viisi vuotta sitten; en treenaisi nuorta koiraa niin aikaisin, en aloittaisi vinokeppien tekemistä niin aikaisin, tietäisin millaisille pinnoille en missään tapauksessa menisi ja millaisissa sisähalleissa kilpailisin (mm lämpötilan muutokset). Treenasin koiraani lajimme arvostetuimpien ja kokeneimpien kouluttajien ohjeiden mukaisesti, nyt tiedän myös sen, että heidän neuvonsa eivät kaikki olleet oikeita, syystä tai toisesta. Kasvava pentuni tulee saamaan nyt paljon matillisemman alun ja tähän ei välttämättä ole tullut yleisesti kovinkaan suurta muutosta, mitä se oli viisi vuotta sitten. Miksi ihmeessä koirien tulee olla niin aikaisin niin kovin valmiita?ei kai pitäisi olla itseisarvo kisata arvokisoissa 2-vuotiaan koiran kanssa? Jos joku uskoo puheita, että ihan vaan kerran pari viikossa pikkaisen treenaamalla koiran saa valmiiksi 2-vuotiaana, niin siinä valehtelee puhujan lisäksi samalla myös kuuntelija itselleen.

Kysymyksiä, jotka tässä hetkessä nousevat omaan mieleeni on paljon, mutta tässä muutamia asioita, joihin voisi agilityväki olla aktiivisesti vaikuttamassa:

- miksi maksien maksimihyppykorkeus pitää olla 65cm? täysin idiotismia, että maksiluokassa koirat joutuvat pahimmillaan hyppäämään lähes 20cm itseään korkeampia hyppyjä.

- miksi A:n jyrkkyyskulma ei voisi olla loivempi?etu josta hyöytyisivät niin isot kuin pienetkin koirat.

- kontaktiesteille pitäisi määritellä esteen joustavuus. Kun vertaa eri valmistajien esteitä, niin osassa A:lle tulo on kuin betonille jysäyttäisi ja toisissa esteestä tulee kevyt jousto koiran osuessa ylösmenolle

- puomin ylösmenoalueen voisi vaikka poistaa kokonaa, että koira saisi itse määritellä omalle rakenteelleen sopivan laukan ylösmenolle?

- tuomareille pakolliseksi ohjeeksi, että kontakteille tulee tulla suorasta lähestymiskulmasta

- hallilämpötilojen vaihtuminen sään mukaan; osassa keinonurmihalleista voi välillä olla miinusta ja välillä plussa niin että katosta tippuu vettä, millainen on tuollainen keinonurmi koiran siinä juostessa?entäpä putkien pito?

- millainen keinonurmi on toimivin juuri agilityssä ja miten sitä kuuluu huoltaa?entäpä pohjan joustavuus?osassa halleissa keinonurmen alla on hiekka ja jokainen joka hiekan tiivistyvyydestä jotain tajuaa niin ymmärtää, että hiekka tiivistyy ajan kanssa lähes betonin kovuuteen, miten siis huolehditaan tälläisten hallien pohjan riittävästä joustavuudesta?

Uskon, että ajan kuluessa monen asian yhteensumma on tuonut meidät - siis minut ja Plikan - tähän tilanteeseen, että olkanivel muistuttaa lähes keihäänheittäjän olkaniveltä. Uskon, että monella edellä mainitulla asialla on ehkäpä ollut vaikutusta siihen, kun kyseessä on urheilukoiran vamma, joka johtuu ylirasituksesta. Miltähän näyttäisi monen muun maksikokoisen agilitykoiran olkanivelet, jos niitä tutkimusmielessä tähystettäisiin. Siinäpä oiva väitöskirjanaihe tai vaikkapa gardun pohja jollekin eläinlääkärille tai alaa opiskelevalle.

Tähän lopuksi vielä Plikan sairashistoria ja tähystyksen löydökset ja koiran tulevaisuus:

Oikean etujalan ontuminen alkoi kesällä 2013, hoidettiin ensin tulehduskipulääkkeellä ja kahden viikon levolla. Oireet palasivat kun koiraa rasitti, sen jälkeen vaivaa hoidettiin bicepsin jänteen tuleduksena (haukkarin jänne) kahteen otteeseen nivelinjektioilla ja todella pitkänä lepojaksona (remmissä yhteensä 3kk) sekä fysioterapialla. Oireet palasivat jälleen tammikuussa 2014 kun koiran liikuntaa lisättiin. Sen jälkeen tähystys, jossa monta löydöstä, joille ei voida tehdä mitään.

Löydökset: Hyvin lievää tulehdusta olkanivelessä. Sekä uloimmassa että sisemmässä (gleno-humeraali) nivelsiteessä repeämät. Biceps ehjä ja jänteen kiinnityksessä vain hyvin lievää tulehdusta. Caputin caudaalipuolella selkeää epätasaisuutta ja caputin caud reunassa rustokulumaa niin, että luu paistaa alueittain läpi, mutta aluetta peittää ohut rustokerros.

Lisäksi rtg:ssä näkyi vasemmassa olkanivelessä alkava osteofyytti (luupiikki), herää kysymys miltä tuo vasen näyttäisi, jos se tähystettäisiiin vaikka se ei oireile?

Rustokuluman osalta ei osata arvioida onko se paranemassa oleva vamma vai nivelrikon alkua. Aika näyttää sen sitten.

Nivelsiteitä ei voida korjata mitenkään ja niiden vaikutus nivelen instabiliteettiin on vaikeaa arvoida - pienikin ylimääräinen liike nivelessä altistaa nivelrikon kehittymiselle ja rasittaa nivelsiteitä.

Suurin murhe tällä hetkellä on se, saammeko Plikan niin kivuttomasti, että voisi elää kotikoirana ja kulkea lauman mukana metsälenkeillä. Agilityt on nyt kisattu joka tapauksessa - onneksi sain sen osalta niin paljon ja osasin nauttia jokaisesta hetkestä mun ruskean tykin kanssa. Kiitos ja anteeksi Plikka - toisaalta on vaikeaa hyväksyä se, että agilityn takia en voi ehkä pitää sinua elämässäni sinne vanhuuteesi saakka. Toisaalta uskon, että jos osaisit puhua, niin  sanoisit minulle, että olisit silti valinnut agilityn elämääsi - kaikesta huolimatta. Suurin huumeesi ja suurin rakkautesi - siksi olitkin siinä niin hirmuisen hyvä. Me olimme loistava pari. Kaltaistasi tuskin tulee toista.

Tässä vielä viimeiseksi jäänyt agilitysuorituksemme; huikean hieno rata 2013 agirodun TopKelpies- joukkueessa, joka voitti koko maksien joukkuekisan. Kiitos kaikki joukkuekumppanit ja erityisesti ensimmäisenä tuossa videolla starttaavat Kirsi ja Eevi - olette olleet kisauramme tärkeimmät tukijat ja kisakumppanit!Ilman Plikkaa en olisi teitäkään tavannut. Plikka ja minä sitten tykitämme tässä toisessa suoritusvuorossa hienolla nollalla. Plikka <3

http://www.youtube.com/watch?v=bSClQJf4cVo