Tämä blogi väsähti alkumetreille, mutta uusi kevät ja uusi voima blogin päivittämiseen.

Paljon on tapahtunut vuoden aikana ; agilityrintamalla ehkä suurin saavutus viime kesänä oli maajoukkuekarsintojen 6. sija (lähes 90:n koiran joukossa). Olin niin onnellinen ja ylpeä tuosta kelposesta - toisaalta taas niin pettynyt ja surullinen siitä, että maajoukkuepaikka valui muurin yhden palikan pudotukseen. No, tälläistä tämä agility on ja lajin herkkyys takaa sen, että tunteiden vuoristorata on välillä hyvinkin vauhdikasta ylä- ja alamäkeä.

EO-reissu Ruotsiin viime heinäkuussa koko perheen voimin oli hieno kokemus - mutta toisaalta ei ehkä niin hieno mitä odotin. "Ihmis"urheilun puolella on tottunut jollain lailla hienompiin järjestelyihin ja suuren urheilujuhlan tuntuun - ihan siihen ei EO-kisoissa päästy. Ehkä koiraurheilussa on vielä tältä osin matkaa niihin tunnelmiin. Plikka veti parastaan vaikka ei mitaleille puristettu. Paras sijoitus oli 10. (yli 300:n koiran joukossa!!).

Vuoden aikana olen saanut myös kunnian ohjata medikokoista lainakoiraa; metsästyslinjaista cockeri Sofia. Aivan huisi tapaus!!vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Vajaassa kahdessa kuukaudessa saimme arvokisatulokset kasaan ja ensi kesänä meidät nähdään sitten myös arvokisarintamalla. Tuon tytön kanssa voi haaveilla vaikka mistä :) Nyt mulla onkin sitten oikein tyttöpowerilla varustettu tiimi; minä, Plikka ja Sofi.

Talouteemme muutti viime keväänä myös uusi pentunen; pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Felix. Niin ihanainen sulostuttaja meidän arkeen - paikkaa hyvin Mauri-mäyräkoiran poismenon jälkeen tullutta tyhjää mäyräkoira-aukkoa kodissamme. Felix on ensisijaisesti Peetun koira ja Peetu pääsee äidin avustuksella oppimaan koirankoulutuksen- ja hoitamisen saloja. Pienet miehet ovatkin vallan mainio pari touhutessaan yhdessä.

Kesän tavoitteissa siintää nyt sitten SM-kilpailut kesäkuun puolessa välissä ja maajoukkueen karsinnat heinäkuun puolessa välissä. Sitä ennen kuitenkin yritän tänne jotain matkanvarrella kirjoitella. Pysykää linjoilla :)